Historia
Sakan kartanon huolella entisöity päärakennus avattiin juhlallisesti 5.marraskuuta 2010. Kartanolla on pitkä ja mielenkiintoinen historia, mutta restaurointia edeltävät pari vuosikymmentä se seisoi laiminlyötynä ja raunioituneena. Katso Viron television video!
Menneinä aikoina Saka kuului hallinnollisesti Lüganuksen kihlakuntaan, nykyään kartano sijaitsee Toilan kunnassa. Saka on yksi niistä kylistä, jotka mainitaan tanskalaisessa maaverokirjassa jo vuonna 1241. Kylän nimestä on aikojen saatossa ollut käytössä useita muotoja: Satzae, Satze, Szacke, Sackekülle, Grodt-Sacke, Sakka ja Sackhof.
Suur-Sakana (Gross-Sack) ja Sackhofina tunnettu kartano perustettiin 1600-luvulla, kun Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf lahjoitti seudulta maata vuonna 1626 Skotlannin Aberdeenista kotoisin olevalle Jürgen (Jöran) Leslielle, jonka juuret juontuivat mahtavasta sukuklaanista.
Leslien tiedetään toimineen vuosina 1627–1649 Narvan raatiherran virassa, mutta hän asui kuitenkin pääosin läänityksillään Sakassa. Jürgen Leslien kuoltua vuonna 1651 Sakan kartano siirtyi hänen perillisilleen, joiden haltuun se jäi vielä 120 vuodeksi. 28. syyskuuta 1748 kartano myytiin kuuluisaan Pufendorfien sukuun kuuluvalle Katharina Margaretha von Wrangellille. Hänen isänsä oli Esaias von Pufendorf, tunnettu Ruotsin ja Tanskan valtiota palvellut diplomaatti. Sakan kartano pysyi Wrangellien hallussa vuoteen 1808 asti. Maidlan kartanossa syntynyt Georg Gustav von Wrangell (1758–1808) oli Sakan kartanon viimeinen sukuun kuulunut omistaja.
Kartano oli ensiksi pari vuotta Tollin aatelissuvun hallussa. Sen jälkeen se siirtyi Löwis of Menarien suvulle, ensimmäiset viisitoista vuotta panttaussopimuksella, kunnes kauppakirjat tehtiin 10. maaliskuuta 1827. Ensimmäinen omistaja Peter Fromhold von Löwis of Menar merkittiin samana vuonna Viron ritarikunnan matrikkeliin, ja hänestä tuli skotlantilaissuvun Viron haaran perustaja.
Vuodesta 1783 lähtien ritarikartanon (Rittergut) sai omistaa vain paikalliseen ritarikuntaan kuulunut aatelinen. Ritarikartanolla piti Virossa olla vähintään 450 desjatiinaa maata, josta 150 desjatiinaa tuli olla peltoa, heinä- ja laidunmaiden lisäksi. Desjatiina on reilu hehtaari.
Peter Fromhold von Löwis of Menar kuoli Sakassa kaksi vuotta kartanon hankinnan jälkeen. Kartano oli perillisten yhteisomistuksessa kymmenisen vuotta, kunnes omistus siirtyi Oskar Gustav Woldemar Konrad von Löwis of Menarille (1813–1888). Pantattu Sakan kartano rekisteröitiin hänen nimiinsä 30. huhtikuuta 1839, omistaja hänestä tuli 5. maaliskuuta 1843. Hän toimi pitkäaikaisena ritarikunnan maaneuvoksena sekä rakennutti nykyisen, vuosina 1862–64 rakennetun Sakan kartanon.
Sakan isäntien sukutaustan perusteella skotlantilaisten vaikutteiden voisi odottaa näkyvän arkkitehtuurissa, mutta säilynyt päärakennus edustaa pikemminkin uusrenessanssia poiketen huomattavasti muista virolaisista kartanoista.
Saka on mahdollisesti ollut esikuvana myös lähistölle 30 vuotta myöhemmin rakennetulle huvilamaiselle Orun linnalle, josta on nykypäiviin säilynyt vain valokuvia. Kartanon rakennuttajan poika, Maidlan kartanossa syntynyt Hermann Oskar von Löwis of Menar, joka omisti myös Maidlan, Aidun ja Rääsan kartanot, asui talvisin Maidlassa ja kesäisin Sakassa.
Muutama kuukausi sen jälkeen, kun Sakan kartanon maat kansallistettiin maareformin seurauksena 25. lokuuta 1919, Hermann Oskar von Löwis of Menar muutti Saksaan ja kuoli Schwerinissä vuonna 1935. Hermann von Löwis of Menar ja tämän vaimo olivat suvun viimeisiä edustajia, jotka huolehtivat Sakan kartanosta toisen maailmansodan kynnykselle asti.
Kyläläisten muistoissa Hermann oli vaatimaton mies, paikallisen palokunnan päällikkö ja maanviljelijä, joka piti Sakassa lehmiä ja mehiläisiä, osallistui itsekin peltotöihin ja puhui sujuvaa viroa. Vaimo sen sijaan pystyi seurustelemaan vain saksaa osaavien kyläläisten kanssa.
Kun hekin lähtivät Saksaan 2. marraskuuta 1939, Saka muuttui sotatantereeksi. Strateginen sijainti Suomenlahden korkealla rantatörmällä tarjosi hyvän tukikohdan sekä tykistöasemille että merirajan vartiointiin. Sakan kartanoa ja puistoa käyttivät eri aikoina kolmen maan armeijat: Viron rannikkopuolustus, Saksan Waffen-SS-yksikkö vuosina 1941–44 ja Neuvostoliiton rajavartiolaitos ajoittain sodan aikana ja sen jälkeen vuoteen 1992 asti.
Toisen maailmansodan päätyttyä saksalaisten kartanonpuistoon rakentamissa parakeissa asui väliaikaisesti kaikkialta Neuvostoliitosta Kohtla-Järven öljyliuskekombinaattia rakentamaan saapuneita nuoria. Vuonna 1992 neuvostoarmeijan lähdön jälkeen Sakan kartano jäi ilman isäntää.
Kartanon ovet ja ikkunat olivat sepposellaan sekä luonnonvoimille että ilkivallan tekijöille. Sotaväen ränsistyneet rakennelmat rumensivat muutenkin umpeenkasvanutta ja kaivantojen halkomaa puistoa entisestään. Kartanon alueelta puuttui niin tieverkko, viemäröinti, sähköt kuin viestintäyhteydetkin, jopa porakaivo oli ehditty tampata umpeen juuri ennen myyntiä.
